Kuopionlahden arkkitehtuurikilpailu sekä asemakaavan viitesuunnittelu

Kuopion kaupunki järjesti Kuopionlahden alueen suunnittelusta arkkitehtikilpailun, jonka tavoitteena oli selvittää Kuopion torilta Kuopionlahdelle ulottuvan vyöhykkeen kaupunkikuvallinen ja toiminnallinen luonne. Suunnittelutehtävään liittyivät oleellisesti alueelle sijoittuvat uudisrakennukset: Taidelukio Lumit ja uusi hotelli- ja kongressikeskus.

Valmistumisvuosi
2017
Tilaaja
Kuopion kaupunki
Kuopionlahden arkkitehtuurikilpailu sekä asemakaavan viitesuunnittelu, ulkoperspektiivi Lumit.

”Kuopion soiva ja sykkivä sydän”

Kilpailualue sijoittuu kaupunkikuvallisesti merkittävälle paikalle Kuopion musiikkikeskuksen ja Kuopionlahden rannan ympäristöön. Alue kytkeytyy oleellisesti ruutukaava-alueeseen ja Kuopionlahden arvokkaisiin puistovyöhykkeisiin toimien myös tärkeänä sisääntuloväylänä Kuopion keskustaan.

Voittaneeksi ehdotukseksi valittiin yhdessä VSU maisema-arkkitehdit Oy:n kanssa tehty kilpailuehdotus ”Jukebox”. Ehdotuksessa alueella olevien kulttuurirakennusten sarjaa täydennetään selkeäksi julkisten rakennusten akseliksi ja eheytetään rohkealla otteella eteläinen ruutukaavaraja. Kulttuurirakennusten itäpuolinen biotooppipuisto muodostaa alueelle miellyttävän ja mielenkiintoisen luonnon ja rakennetun ympäristön vuoropuhelun. Rantaan asti eheästi jatkuva viherakseli mahdollistaa houkuttelevan sosiaalisekologisen kaupunkitilan.

Rakennusten arkkitehtuuri muodostuu kaksiosaisesta massoittelusta, joka määräytyy nykyisten kulttuurirakennusten vallitsevasta räystäslinjasta. Tämän horisontaalisen linjan alapuoliset osat ovat kauniiden katosaiheiden vallitsemia rakennusten julkisimpia osia: kahviloita, liiketiloja, gallerioita ja monitoimitiloja. Linjan yläpuoliset osat ovat suurpiirteisimpiä suuremman mittakaavan osia, jotka tulevat kehittymään kunkin rakennushankkeen omilla ehdoilla.

Työryhmä

Petri Pettersson
Simo Rasmussen
Joona Koskelo
Pekka Lukkaroinen
Sanni Leinonen
Antti Kinnunen
Henry Kouva
Eveliina Koho
Heljä Koskimäki
Juuso Pajukko
Okko Saurama
Anna-Riikka Tiainen
Kati Kaukonen

Yhteistyökumppanit

VSU Maisema-arkkitehdit Oy
Plaana Oy
Granlund Kuopio
WSP Group

Aletaanko hommiin?

Haluatko luoda tilan, joka erottuu joukosta? Kaipaatko ympäristöä,
joka kiehtoo ja ihastuttaa?

Me autamme sinua muuttamaan visiosi todellisuudeksi.

Meiju Granholm

Asiakkuus- ja henkilöstöjohtaja, KTM

Ota yhteyttä

Lisää töitämme