top of page

Hiukkavaaratalo



Hiukkavaaran monitoimitalo on 700 oppilaan peruskoulu ja päiväkoti, mutta myös uuden Hiukkavaaran alueen keskeinen julkinen rakennus. Monitoimitalo on siten myös asukkaiden kokoontumis- ja palvelurakennus, ja sen läpi kulkee puolijulkinen, polveileva polku Hiukkavaaran torin ja metsät yhdistäen. Itse talo on kaksikerroksinen, mustasta pystyuritetusta puumuottipintaisesta betonista tehty kappale, johon polku on terävästi koverrettu puiseksi aulaksi. Polun varteen on koottu yhteiskäyttötiloja esimerkiksi taito- ja taideaineille. Aulassa on myös alueellinen kirjasto ja nuorisotilat.


Hiukkavaaran monitoimitalo on Suomen ensimmäisiä uuden, syksyllä 2016 voimaantulleen opetussuunnitelman mukaisia kouluja. Siihen suunniteltiin yhdessä pedagogisen työryhmän kanssa joustavat ja muunneltavat tilat, jotka soveltuvat erilaisiin oppimistilanteisiin, kuten ilmiöoppimiseen ja tutkimiseen. Rakennuksessa on selvä tilahierarkia: julkiseen aulatilaan liittyvät puolijulkiset oppimistorit, joihin taas liittyvät yksityisemmät oppimistilat eli oppilaiden kotipesät.


Saimme hankkeen suunniteltavaksi arkkitehtikilpailun voittona. Kilpailu käytiin osana Oulun Tilakeskuksen järjestämää neuvottelumenettelyä, jossa toimisto oli liittoutunut Lemminkäinen Talo Oy:n kanssa.


  • Valmistumisvuosi 2017

  • Tilaaja Lemminkäinen Talo Oy ja Oulun kaupunki

  • Laajuus 11 670 m²

bottom of page