top of page

Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskus



Etelä-Nummelan koulu- ja päiväkotikeskus on Etelä-Nummelan alueen keskeinen julkinen rakennus. Se on elävä ja yhteisöllisyyttä tukeva kohtaamispaikka, alueen identiteettiä luova ja yhteisöllisyyttä rakentava kokonaisuus. Kohteeseen on suunniteltu tilat kymmenelle päiväkotiryhmälle ja kolmesarjaiselle alakoululle. Kokonaisuuteen kuuluvat myös ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen sekä ruotsinkielisen koulun tilat.


Lähtökohtana monitoimitalon suunnittelussa on luoda vuorovaikutuksellisia kohtaamispaikkoja lapsille, koululaisille, henkilökunnalle sekä alueen asukkaille että ilta- ja viikonloppukäyttäjille ja rakentaa toiminnot niiden ympärille siten, että eniten yhteisön käytössä olevat ja julkisimmat tilat ovat aulan ympärillä. Sopivan kokoisiksi sakaroiksi laajentuva rakennuksen muoto mahdollistaa suorat yhteydet pääaulasta eri tilaryhmiin ja oppimisalueille sekä suoran luonnonvalon tiloihin. Aulat ja kohtaamispaikat on muotoiltu niin, että niihin muodostuu selkeät avoimet oppimistilat, mutta myös rauhallisempia ryhmätyönurkkauksia.


Valittu kokonaisratkaisu tukee rakennuksen ja sen tilojen monipuolista, joustavaa ja tehokasta käyttöä. Ratkaisu mahdollistaa uuden opetussuunnitelman toteuttamisen joustavasti, tarpeisiin ja tilanteisiin sopivalla tavalla. Rakennus on aktiivisessa käytössä iltaisin ja viikonloppuisin ja tärkeiden tilaryhmien sijoittelu, tilojen rajattavuus ja tilanmuodostus tukevat sen monikäyttöisyyttä.


Rakennus on yhtenäinen kokonaisuus, mutta julkisivu ja katto polveilevat toiminnallisesti luontevalla tavalla. Julkisivut ovat lehtikuusta ja tummaksi maalattua kuusta. Julkisivujen väritys on lämmin, mitä puun käyttö vielä korostaa. Materiaalirajaukset on tehty luonteviin paikkoihin korostaen rakennuksen päätyjä ja sisäänkäyntien ympäristöjä. Rakennus muodostaa lämpimiä puisia sylejä ja puumateriaali jatkuu pääaulaan sisälle. Kattolyhty ja aulatilat hohtavat pimeässä ulos, paljastaen puisen sydämen ja houkutellen rakennuksen toimintaan mukaan. Näkyvässä liikuntasalin päädyssä on puiseen erillisjulkisivuun integroitu taideteos, joka näkyy myös ilta-aikaan taustavalaistuna.


Rakennustyöt ovat käynnissä. Päiväkoti ja koulu aloittavat toimintansa vuoden 2024 alussa.


  • Valmistumisvuosi 2024

  • Tilaaja Vihdin kunta

  • Laajuus n. 8600 br

  • Toteutus ja Elinkaarivastuu YIT


bottom of page