Keravanjoen yhtenäiskoulun allianssihanke

Keravan kaupunki on allekirjoittanut allianssikumppaneineen sopimuksen Keravanjoen yhtenäiskoulu/monitoimitalohankkeen kehitysvaiheesta

Keravan kaupunki on allekirjoittanut allianssisopimuksen Keravanjoen uuden yhtenäiskoulu/monitoimitalon hankkeen kehitysvaiheesta. Allianssiin kuuluvat tilaajana Keravan kaupunki sekä Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy, talotekniikan toteutuksesta vastaava Caverion Suomi Oy, talotekniikkasuunnittelusta ja energiatehokkuuskonsultoinnista vastaavat Granlund Oy ja Granlund Consulting Oy, rakennusyhtiö YIT Rakennus Oy ja rakennesuunnittelusta vastaava WSP Finland Oy. Lisäksi mukana on rakennusalan konsultti Vison allianssin asiantuntijatehtävissä.

Allianssimallin mukaisesti hankkeen tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsijat toimivat yhteistyössä ja sitoutuvat yhteisiin kustannus- ja laatutavoitteisiin hankkeen edun näkökulmasta.

”Tavoitteemme on toimiva, terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö, ja arvioimme allianssimallin olevan hankkeen tehokkain ja taloudellisin toteutusmuoto, myös kohteen pitkäikäisyyttä ajatellen”, sanoo kiinteistöjohtaja Kristiina Pasula Keravan kaupungilta.

”Hankkeessa suunnitellaan uuden opetussuunnitelman mukaista muunneltavaa oppimisympäristöä, josta toimistollamme on jo vankka kokemus viimeaikaisista kouluhankkeistamme”, toteaa hankkeen pääsuunnittelija Joona Koskelo Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy:ltä.

”Teknologia ja digitaalisuus korostuvat kiinteistöjen hallinnassa ja erityisesti uuden oppimisympäristön edellyttämissä teknisissä ratkaisuissa. Pitkä kokemuksemme koulujen elinkaarihallinnasta varmistaa, että oppilailla ja opettajilla on motivoiva ja turvallinen toimintaympäristö pitkälle tulevaisuuteen”, sanoo Caverionin Suomen divisioonajohtaja Ville Tamminen.

”Keravan kaupungin valitsema allianssimalli kannustaa hankkeen osapuolia toimimaan yhdessä ja ideoimaan kokonaistaloudellisia ratkaisuja monitoiminnallisten tilojen toteuttamiseksi. Opetustoimen edustajien, urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden kehittäessä ratkaisuja yhdessä ovat kaikki alusta asti mukana vaikuttamassa lopputulokseen”, sanoo yksikön johtaja Santeri Kondakov hankkeen talotekniikan suunnittelusta ja energiatehokkuuskonsultoinnista vastaavasta Granlund-konsernista.

”Toimivalla allianssiyhteistyöllä ja ammattitaitoisilla rakennesuunnittelijoilla pystymme suunnittelemaan rakennukselle turvalliset, pitkäikäiset, muuntojoustavat ja energiatehokkaat ratkaisut”, toteaa rakennesuunnittelusta vastaava Matti Savolainen WSP Finland Oy:stä.

”Allianssissa pystymme hyödyntämään kaikkien osapuolten osaamisen, kokemuksen ja tarpeet parhaalla mahdollisella tavalla”, sanoo Toimitilat-divisioonan johtaja Kari Alavillamo YIT:ltä.
Uuden yhtenäiskoulun on määrä valmistua kesällä 2021, jolloin noin 800 oppilasta aloittaa siellä koulunkäynnin elokuussa. Kehitysvaihe on käynnistynyt huhtikuussa 2018 ja tavoitteena on siirtyä toteutusvaiheeseen keväällä 2019.

 

Lisätietoja antavat:

Kristiina Pasula, Keravan kaupunki, puh. 040 318 2739, kristiina.pasula@kerava.fi

Joona Koskelo, Arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy, puh. 044 728 3302, joona.koskelo@lukkaroinen.fi

Ville Tamminen, Caverion Suomi Oy, puh. 050 390 0129, ville.tamminen@caverion.com,

Santeri Kondakov, Granlund Oy ja Granlund Consulting Oy, p. 040 556 0555, santeri.kondakov@granlund.fi

Matti Savolainen, WSP Finland Oy, puh. 044 055 1006, matti.savolainen@wsp.com

Kari Alavillamo, YIT Toimitilat, puh. 040 519 0059, kari.alavillamo@yit.fi