Parkanon uusi koulu- ja kulttuurikampus on valmistunut

Parkanon keskustassa sijaitseva koulu- ja kulttuurikampus Kaarna valmistui kesällä 2019. Se on merkittävä koulurakennus ja monipuolinen kulttuurin, harrastamisen sekä tapahtumien paikka. Rakennuksen julkisivuilla vaihtelevat rimalautaverhous ja vaalea tiili. Tiiliseinien värilliset rappauskentät ja puuseinien ikkunakehykset tuovat julkisivuihin kepeyttä ja omaleimaisuutta. Puuta on käytetty myös aulassa ja Wrede-salissa, joiden seinissä on akustoivaa rimaverhousta. Aulassa on puun lisäksi kuultokäsiteltyä betonipintaa. Oppimistiloissa puolestaan on käytetty voimakkaampia värejä ja jokaisella oppimisalueella on oma tunnisteväri, joka toistuu lattioissa, tehosteseinissä ja kalusteissa.

Rakennuksen keskusaula toimii koulun ruokailu- ja oppimistilana sekä kampuksen kulttuuritapahtumien keskuksena. Aulasta on kulku myös 300-paikkaiseen nousevalattiaiseen monitoimikatsomoon, jossa on täyskorkean näyttämön muodostama kokonaisuus, Wrede-Sali.

Oppimistilojen keskellä on suurempi yhtenäinen alue, oppimistori, näyttämöineen ja ilmiöseinineen. Nykyaikaisissa muunneltavissa oppimisalueissa on huomioitu projektiluontoinen oppiminen sekä mahdollisuus rauhallisempaan oppimiseen pienryhmä- ja ryhmäopetustiloissa.

Rakennus toteutettiin elinkaarimallilla, ja arkkitehtisuunnittelu kulki yhteistyössä tilaajan edustajien, käyttäjien sekä päätoteuttaja YIT:n ja muiden suunnittelijoiden kanssa.